Blogi

Uuden toimitilan hankkiminen on iso askel. Askel kohti yritystoiminnan kasvua, sujuvampaa arkea ja turvattuja eläkepäiviä. Blogistamme ja oppaistamme löydät paljon tietoa toimitilojen omistamisesta ja niihin sijoittamisesta! Tervetuloa tutustumaan!

Muistilista halliosakkeen ostajalle

Yksi tärkeimmistä toimitilan valintaan liittyvistä asioista on aina ylläpitokustannukset. Ne kun kumuloituvat ajan kanssa. Ei liene mitään järkeä vuokrakuluja välttääkseen ostaa itselleen vanhaa halliosaketta tai osuutta hallista, jonka energialaskut ovat melkein yhtä korkeita kuin vuokra olisi uudessa hallissa.

Lue artikkeli

7 syytä halliosakesijoittamisen suosioon

Halli-osakkeisiin sijoittaminen on kovassa nousussa entisten asuntosijoittajien joukossa. Monelle halliosakkeisiin sijoittaminen on kuitenkin vielä tuntematon vaihtoehto. Kerromme todellisten esimerkkien avulla millaisia hyötyjä halliosakkeisiin sijoittajat ovat löytäneet verrattuna esimerkiksi asuntosijoittamiseen.

Lue artikkeli

Asiakaskertomus – Arto Majuri / ATM Systems Oy / CI Finland Oy

Arto Majuri toteaa, että syitä päätökseen ostaa halliosake TT Estate Oy:ltä oli useita ”Jämptin oloiset, suht nuoret urakoitsijat. Lisäksi vakuutuimme siitä, mitä näimme hallin rakennuksella ja mitä tiesimme valituista energiaratkaisuista”. Arto tietää energiatehokkaiden ratkaisujen hyödyistä ammatinsakin puolesta ja arvostaa siksi niitä myös hallitiloja valittaessa.

Lue artikkeli

Halliosakkeiden vertailu

Markkinoilla on joitakin halliosakkeita tarjoavia yrityksiä sekä uudempana ilmiönä erilaisia autotalli- ja varastotiloja tarjoavia toimijoita. Olemme tehneet kartoitusta toimialan tilanteesta. Jotta voit varmistua katsauksen oikeaan osumisesta, voit tilata halutessasi sivun alalaidan lomakkeella laajemman aineiston, jonka perusteella tämä katsaus on koostettu.

Lue artikkeli

Sijoitusasuntomarkkinat ylikuumenneet

Useat sijoittajat ovat asuntomarkkinoiden kuumentuessa alkaneet etsiä helpompia sijoituskohteita sijoitusasuntojen sijaan. Yksi vielä melko tuntematon sijoituskohde on varasto-/halliosakkeet, joissa tyypillinen sijoitetun pääoman tuotto on 10-12 % luokkaa.

Lue artikkeli
Kysy lisätietoa!